Mitä minä olen saanut syömishäiriöltäni? Tai mitä se on minulle antanut? Noh, ainakin itseinhoa, itsetuhoisia ajatuksia, masennusta, pelkoa, ahdistusta, itkukohtauksia, kykemättömyyden nauttia elämästä 100%:sesti sekä olen menettänyt sosiaalisen elämäni aivan totaalisesti. Haluan vain vetäytyä kuoreeni, olla kotona. Minua ei kiinosta enää kaverit pätkääkään ja he ovatkin "jättäneet minut rauhaan". Meselistallani on ~65 ihmistä, en voi puhua kenellekkään, sillä en ole ollut heihin yhteydessä piiiitkään aikaan. Kukaan ei enää soita minulle, kukaan ei enää käy meillä, enkä minä enää käy kenenkään luona. Ainoat hetket jolloin poistun talosta, on kun menen äitin kanssa kauppaan/elokuviin/kirpparille/hautausamaalle tai muuten vain käymään asioilla, tai sitten kun lähden koiran kanssa lenkille. Vietän vapaa aikani äitini kanssa, koska en jaksa muita ihmisiä. Heillä on omat mielipiteensä ja juttunsa. Tämä erakoituminen ei varmana ole hyväksi minulle, mutta ei sille oikein mahda mitään. Kirjoitan tämän, koska tiedän periaatteessa, että ihminen ei saisi olla yhtä sosiaalisesti kuollut, kuin minä olen. Mutta silti tuntuu, että tämä on minulle hyväksi. En enää jaksa muita ihmisiä, en enää jaksa normaali elämää. On vain minä ja syömishäiriöni, ainut ystäväni, se ei jätä minua.Ai, että odotan sitä päivää kun alan elämään.
2 kommenttia:
Mä pystyn niin samaistumaan siihen mitä sä tällä hetkellä käyt läpi. Mä tuskin poistun ulos talosta viikolla saati sitten viikonloppuisin ja mun olematon sosiaalinen elämä aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin mikään muu.
Kaikki on menettänyt merkityksensä ja elämä pyörii vain ja ainoastaan sen tärkeimmän, sairauden ympärille. Se on outoa, että sitä tosissaan ymmärtää järjellä, että tauti on olemassa, mutta ei osaa tehdä asialle mitään. Mä en ymmärrä miten voi olla mahdollista, että yksikin suupalallinen voi aiheuttaa niin paljon pahaa oloa. Se tuntuu siltä kuin sydäntä puristaisi eikä happi kulkisi.
Voimia sinulle, en voi sanoa suoranaisesti, että tiedän mitä tunnet, mutta voin verrata omia tuntemuksiani sinun tuntemuksiisi huomaten niiden samankaltaisuuden.
Niin, masentaa itseänikin tietää missä kunnossa sosiaalinen elämäni on, mutta en oikein osaa tehdä asialle mitään...
Mutta voimia sinulle<3
Lähetä kommentti