Mistä aloittaisin kertomaan? Niin monta asiaa pyörii päässä, että en edes tiedä mistä kirjoittaa ensin. Ja varmana unohdan osan asioista, samalla kun kirjoitan.Mutta, kai sitä on jostain pakko aloittaa ja olkoon se vaikka hammaslääkäri. Kuten olen sanonut, olen entinen ahmija-oksentelija. Se ei ollut hauskaa aikaa elämässäni ja ajattelin unohtaa sen koko jutun. Kunnes säpsähdin, minulla on hammaslääkäri tällä viikolla. Ja teille jotka ette tiedä mitä joka päiväinen, useasti tapahtuva oksentelu tekee hampaille, niin anna kun teen teille esimerkin matikantehtävän kautta hampaat+mahahapot=syöpyneet hampaat. Jep, itseltäni on lähtenyt kiille kaikista takahampaista ja minulla todettiin kymmenen , kyllä kymmenen reiän alkua viime keväällä. Ette usko millaista sellainen on kuulla. Kun hammaslääkäri kertoi sen minulle, menin itkemään terveyskeskuksen vessaan 10 minuutiksi. Sillä pelkään kuollakseni poraamista (vaikka siihen saakin puudutuksen) ja tajusin, mitä paskaa syömishäiriöni oli saanut minun hampaille aikaiseksi. Noh, oksentelu jatkui sen jälkeen viellä, jotenka voin olla varma, että uusia reikiä löytyy. Ja varmana saan viellä kuulla, kuinka kiille on lähtenyt hampaistani. Millaisenkohan selityksen annan niille? "Joo tultu syötyä karkkia ja juotu sokerilimppaa" Eivät taitaisi ihan uskoa... No huoh. Yritän olla ajattelematta koko hammaslääkärikäyntiä.
Painoni on ollut laskusuuntainen. Ja se ei saisi olla, mutta sairaspuoleni on ottanut vallan minusta. Vituttaa, mutta silti olen iloinen. Outo tunne. Minä en halua syödä niin paljon, että lihoisin. Syöminen on vaikeaa, se saa aikaan minussa ällötyksen-tunteita. Mahani täytän coca cola zerolla (jota meneekin melko paljon päivässä, eilen meni sellainen tölkkipakkaus, jossa on 6 tölkkiä) Mutta, onneksi kukaan ei tiedä painoani, sillä olen laihtunut sen verran, että minut otettaisiin osastohoitoon väkipakolla. Minulle on siis kerrottu osastohoitopakko- ja nenä-mahaletkuruokintapainot. Painoani en kehtaa kertoa, sillä se saattaisi oikeasti aiheuttaa anorektikkojen välistä kilpailua. Sitä en halua.
Haluatteko kuulla yhden minun unelmista? Jonka terve-mieleni on kehittänyt. Haluaisin viettää edes yhden "normaalin" päivän. Sellaisen, jossa voisin syödä terveellisesti ja tietäisin, että painoni pysyisi samana. Mutta kun ei se onnistu... "Unelmapäivänäni" haluaisin syödä sellaista ihanaa pitaleipää, jota joskus teimme seiskaluokalla koulussa, jonka välissä oli kermaviilikastiketta (jossa oli sipuli ja tonnikalaa) sekä tomaattia ja salaattia. Ette usko, miten vesi tulee kielelle kun ajattelen sitä....
Ja viimeisenä asiana ajattelin kertoa, että olen saanut (tai oikeastaan äitini sai) järkättyä terapeutilla käynnin tälle viikolla. Miesterapeutille... Tajuaakohan se? Voisin puhua alemmuudentunteestani ja masennuksesta tai jostain muusta, epäsyömishäiriöisestä.
Kirjoittelen seuraavan kerran lauantaina tai sunnuntaina (tai maanantaina, jos olen viikonlopun mökillä) ja kerron hammaslääkäristä ja terapeutista.
8 kommenttia:
Heip. Halusin vaan sanoa, että seurailen blogiasi, kun itse en ole vielä omaa uskaltanut luoda :>
En ole koskaan oksennellut (oksennusfobia estää sen aika tehokkaasti, vaikka joskus miettinytkin asiaa), mutta syön ehkä noin 200 kaloria päivässä, enimmäkseen hedelmiä. Anoreksiaa minulla ei vielä ole, painoindeksi vielä hieman yli 18,5, mutta tuo terapeutti-ilmiö on minullekin tuttu, mitä tuossa aiemmin selitit. Itse käyn vastaanotolla parhaillaan, mutta ahdistaahan se kun tuntuu, että kaikkialta odotetaan, että hajoilen puolin ja toisin vaikka olo on suhteellisen ok. Ja kaikkialta kuulee, että poden syömishäiriötä vaikken itse niin koe.
Mutta on hyvä, että olet itsellesi sen myöntänyt, toivottavasti löydät rohkeutta tuleviin hammaslääkärin käynteihin, itsekin pelkään poraamista :) Ei muuta kuin hyvää syksyä ja jaksamista.
Moikka! :> Miten meni terapeutilla käynti?
Laura: Vau, en tiennyt, että joku edes seuraa blogiani : D Mutta hyvä ettet ole sortunut oksenteluun, siitä kamalampaa asiaa ei olekkaan, kun jäät ahmimis-oksentelu "kierteeseen"
anonyymi: Kirjoitan siitä seuraavan juttuuni ;)
Jep, samaa olen kuullut laksatiivien käytöstä, niitä en kyllä ikinä rupeaisi käyttämään. Tosin nyt kun paino ei ole ikuisuuksiin pudonnut yrityksistä huolimatta tekisi mieli kokeilla jotain extremeä, mutta nuo yli-extremet ohitan suosiolla. Mutta joop, seurailen ihan mielenkiinnolla :)
Joo, laksatiiveja ite en ole kokeillut (onneksi), mutta en oikein tiedä, että auttaako ne edes, koska tavarahan kummiskin menee suoliston läpi ja kerkeää (ainakin osittain) imeytyä.
"Haluaisin viettää edes yhden normaalin päivän"
Näin kirjoitat blogissasi. Olen seuraillut pariakin blogia joiden perustajat haluaisivat sairastaa anoreksiaa. Niiden jälkeen tuntuu hyvältä lukea siitä miten joku tahtoo olla terve edes yhden päivän, joku joka todella tietää että syömishäiriö ei ole mikään unelmien täyttymys. Toivon sinulle monta monta hyvää päivää ja tervehtymistä. Halaus!
Reini: juu, haluan parantua, mutta syömishäiriö on ottanut päävallan elämässäni. Alkaa jo tympiä ainainen lihomisenpelko, kalorien laskeminen, itseinho, masennus, se kun en voi ajatella muuta kuin ruokaa ja se kun en voi syödä vieraissa ollessa mitään. Tuntuu pahalta aina kieltäytyä kun esim. mummoni tarjoaa karkkia tai limpparia. Rakastan mummoani ja inhottaa sanoa "ei kiitos" hänelle... Mietin, että pääsisinkö "kunnolla" parantumisen alkuun menemällä osastolle (ja siksi olen kysellyt mitä osastot maksaa ja millaisia ne on, mutta kukaan ei ole vastannut minulle) Et muuten usko miten kommenttisi piristi päivääni^^
oho, siis anteeksi nimimerkkisi oli reine. : D
Lähetä kommentti