"Heih, nimeni on lyyra ja olen 16-vuotias tyttö (eli olen syntynyt vuonna -91). Oikeaa nimeäni en nyt kehtaa kertoa. Sairastan anoreksiaa."
Noin esittelisin itseni yksinkertaisesti ja lyhyesti. Joten jos lyhyt esittelyni sai sinut kiinostumaan elämästäni, jatka toki tekstin lukemista. Elikkäs, nimeni on lyyra, se toimii nettinimenäni nyt tässä blogissa, suojaamassa henkilöllisyyttäni, jos nyt joku tuttu eksyisikin tälle sivulle. Miksikö tarvitsen 'suojanimeä'? Koska eihän kukaan halua kertoa kavereilleen, sukulaisilleen, tutuilleen tai edes naapureilleen, että sairastaa anoreksiaa. Sitä häpeää. Ette voi edes uskoa kuinka inhottavalta tuntuu ajatella "minulla on anoreksia". Sen sanottuaan, sitä yrittää selittää itselleen mielessään, että, ei tämä nyt niin vakavaa ole ja ei sinulla oikeasti ongelmaa ole, mutta tilanne on toisin. Se mikä saa tämän blogin erottumaan toisista anorektikkojen blogeista on, että minä yritän parantua. Mutta täytynee myös varoittaa, kirjoitan tänne päivittäisiä anorektikon ajatuksia ja näin ollen ne saattavat toimia pahana vaikutteena muille syömishäiriöisille.
Mutta, käydäänpä käsiksi minun tarinaani. Eli ensimmäiset syömishäiriön oireet alkoivat jo pari vuotta sitten, mutta viime vuoden (2006) lokakuussa aloin oksentelemaan ja paino tippui melko äkkiä. Oksentelu oli päivittäistä helvettiä maan päällä. Mutta onnekseni olen päässyt siitä eroon (vaikka välillä ajattelenkin, että kävelen vessaan ja kumarrun wc-pytyn ääreen) ja oksentelu on ollut poissa kuvioista kesäkuun alusta asti. Elämäni aikana (1½ vuodessa) olen laihduttanut 20 kiloa, eli noin yksi kolmasosan omasta silloisesta painostani. BMI on alipainon puolella, kuukautiset ovat loppuneet, ihmiset ihmettelevät laihuuttani, mutta itse näen peilistä normaalin kokoisen tytön (itseasiassa melko maskuliinisen ja suurenkin tytön). Nuorisopsykiatriselta poliklinikalta olen saanut 'apua' sairauteeni, mutta sitten oloni alkoi tuntua ahdistuneelta siellä olevien painokontrollien takia ja lopetin siellä käynnit. Ja kyllä, perheeni tietää syömishäiriöstäni. Tällä hetkellä yritämme etsiä minulle pitkäaikaista terapeuttia. Katsotaan nyt saanko sitä. Loput tarinastani taidan kirjoittaa joskus toiste, sillä on jo myöhä.
Kiitos, jos jaksoit lukea tämän loppuun asti -lyyra
maanantai 1. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti